Kevätkokous 2016

riikka kevätkokous

 Perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piiri ry.

10.04.2016
Ullavan Ylikylän Nuorisoseurantalolla
Piirihallituksen kokous sekä sääntömääräinen kevätkokous järjestetty.

Paikanpäälle saapuivat myös Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sekä kansanedustaja Reijo Hongisto

Riikan terveiset pääkallopaikalta:

-Vuoden takaisesta eduskuntavaalein alta on Suomessa tilanne muuttunut, jopa niin ettei paluuta entiseen ei ole.
Syynä on maamme taloustilanne, käyrät näyttää siltä että Kreikantilanne on päällä sillä luotto oli että inflaatio korjais osan taloustilanteesta jotaei ole tapahtunut ja vika on kahden edellisen hallituksen aikaansaamattomudesta.
Sekä tämä syksyllä hallitsemattomaks muuttunut turvapaikanhakijoiden pakolaisvirta.

-Mediakritiikki ja niihin uskominen.
Puolueen ohjelma ja tavoittet on täysin samat mitä on puolueohjelmissakin.
Perussuomalaiset on kritisoineet lööppilehtiä sekä valtakunnan isompia mediataloja puolueellissuudesta pitkään, mutta nyt kun on tullu uutisia, esimerkiks ottaen Poliisin määrärahojen leikkaus, siitä on tullu uutista, mutta kun tuleekin päätös että määrärahoja nostetaankin,, niin sellaista uutista ei näykkään missään.
Riikka toivoikin kärsivällisyyttä jäseniltä, ja koittaa jaksaa kritisoida samoin kuin ennenki näitä medioita, sillä ne on vieläkin puolueellisia ja eteenkin PS.ää vastaan, mikään ei ole muuttunut.

-Rutto vai Kolera vaihtoehdot.
Monia ihmetyttää miksi hallitus poisti makeisveron ja sitten tilalle lisäs polttoaineeseen 2 centin verokorotuksen, asia jossa ei tunnu olevan päätä eikä häntää.
Kuitenki kyseessä on EU.n päätös että makeisveroa ei voi periä, ja näin 100 miljoonan menetykselle piti etsiä vaihtoehdot,, ja kaksi tuli kyseeseen, joko alv.n nosto joka olis koskettanut enitis pienituloisia ja vähävaraisia lapsiperheitä tai sitten polttoaineveron nosto, ja Perussuomalaiset kääntyi bensaveronkorotuksen puolelle.
Siihen jätettiin sellainen juttu kuitenkin, jos öljyn maailmanmarkkinahinta nousee, voidaan mahdollisesti poistaa tuo korotus.

-Positiivisuutta, Riikassahan sitä riittää.
Kuten esimerkkinä Suomen velkaantumisen taittuminen saadaan käännettyä jopa kuluvan vuodenvaihteessa, ja kun tämä hallituskausi on ohi, on käyrät aivan toista kuin mitä tähän asti.
Sekä Soteuudistuksen jälkeen, saa kunnallispoliitikot tehdä kuntalaisten eteen töitä eikä ole taakkana enää nykyisen kaltainen taakka.
Mutta samalla maakuntavaalien merkitys kasvaa.

Perussuomalaiset on saaneet asioita läpi, kuten tänään jo uutisistakin saatiin lukea että itärajalla Sallan ja Raja-Joosepin rajat sulkeutuu, muilta kuin venäläisiltä ja ukrainalaisilta. (Tämä oli ohi Riikan puheenvuoron)

Reijon terveiset:reijo kevätkokous

-Maatalousväen vaikeus
Mavi töppäilee ja samalla syyttävät tietokoneitaan toimimattomiks.
Reijo vaatiikin että pitää olla varasuunnitelma ettei tällainen missään nimessä ole mahdollista.
Mavi vaatii viljelijöiltä pilkuntarkkaa selvitystä jotta tukeja maksavat, muuten ei tukeja tule ja niitä liikaa maksettuja tukeja voidaan vuosienki päästä periä takaisin, mutta kun Mavi jättää tuet maksamata, niin sieltä vain todetaan “voi voi” eikä kukaan ole vastuussa.
Nyttekin siellä sivuun siirrety johtaja sai uuden viran ja tilalle palkattiin toinen, ja nyt siellä maksetaan yhden sijaan kahdelle. (Palkkapäivänä varmasti rahat on tilillä).

-Huoltovarmuutta vaatii.
Kotimainen ruantuotanto on säilytettävä sitä ketjua ei saa katkaista, sillä jos jokin kriisi iskee päälle on suomalaisten ruan merkitys kasvaa.

-Suomi seisoo puujaloilla.
Kiistelty metsien yhtiöittäminen, turvaa kotimaisen yrittäjien pyörimisen maamme metsissä ja vielä lisäks sen että se yrittäjä ja mahdollisiman läheltä sitä palstaa mistä puuta hakkuutetaan.
Metsähallitus on vapaa kilpailutukselta,, tänne Suomen metsiin olis tulossa hakkuukoneita maamme ulkopuolelta, ja tämä yhtiöittäminen ei pakoita Suomea siihen.

Sekä luonnonsuojeluliitto olisi halunnu metsiämme suojeluun lisää, ja tuo liitto huomas tuon jutun mitä yhtiöittäminen merkitsee,, eli alkoivat tehdä politiikkaa väärentäen asiakulun niin, että metsiämme oltais myymässä, joka on kuitenkin juuri toisin.

Sanoikin esimerkin, kun joku lappilainen oli ollu yhteydessä ja kysynyt Reijon mielipidettä.
“Hän elää mestästä 52 viikkoa vuodesta, jolla hän hankkii elantonsa itselleen ja perheelleen, sitten joku matkailija tulee viikoks alueelle, ja seuraavana vuonna haluaa tulla takaisin ja vaatii ettei maisema ole muuttunut,, ei yksikään puu ole kaatunut eikä kanerva taittanut niskaansa,, kumpi Reijo on tärkeämpi?”
Johon tottakai oli todennu että tämä yrittäjä.

Tapani Pollari

 

 

Kirjoitettu 11.4.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa